Vegaaninen eli täysin kasvisperäinen ruokavalio voi tuntua aluksi samalta kuin hyppy avantoon – kiinnostaa, mutta samalla vähän hirvittää. Mistä tietää, mitä voi syödä? Pitääkö ostaa superfood-jauheita, joita ei osaa lausua?
Hyvä uutinen: ei tarvitse tehdä mitään äärimmäistä. Ei kerralla, eikä ehkä koskaan.
Vegaaninen ruokavalio voi alkaa ihan tavallisesta torstailounaasta – ja jatkua siitä siihen tahtiin kuin sinulle sopii. Vegekauppa auttaa inspiroitumaan!

Vegaaninen ruokavalio on matka, ei maali
Joku voi ajatella, että vegaaniksi ryhtyminen olisi kuin oven sulkeminen vanhalle elämälle: Kaikki vanha jää taakse ja edessä on vain uutta ja outoa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole.
Vegaanisen ruokavalion kokeilemisen voi aloittaa vaikka yhdellä aterialla viikossa. Tai aamukahvilla. Tai sillä, että kokeilet, miten kasvipohjainen jugurtti toimii smoothiessa (vastaus: yllättävän hyvin). Vegaanisen ruokavalion aloittamiseen ei ole olemassa vain yhtä, absoluuttisen oikeaa tapaa.
Yksi vegaaninen ateria päivässä? Jes. Kaurajuoma kahviin? Hyvä valinta. Kun teet yhden muutoksen kerrallaan, huomaat pian tekeväsi niitä ihan huomaamatta.
Muutos voi olla myös makukysymys
Jos vegaaninen ruokavalio ei innosta ideologisesti tai ekologisesti, sitä voi kokeilla ihan vain maun vuoksi. Ehkä kauravispi tekee pastasta täyteläisemmän kuin muistit, tai soijapohjainen jugurtti saa smoothien tuntumaan jälkiruoalta.
Moni huomaa siirtyvänsä kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin ihan huomaamatta – ei siksi, että pitäisi, vaan siksi että tekee mieli. Kun ruoka toimii, perusteluja ei aina tarvita.
Vegaanisuus ei aina vaadi suuria päätöksiä, joskus riittää hyvä suupala.
Testaa soijaton ja maidoton vaihtoehto kuohukermalle
Jatkuva muutos on parempi kuin äkkikäännös
Joskus voi tuntua houkuttelevalta heittää kaikki vanha roskiin ja täyttää kaapit kvinoalla. Totuus kuitenkin on, että pysyvät muutokset syntyvät hitaasti. Kun ei yritä liikaa kerralla, ruokavalio muuttuu kuin huomaamatta.
Sujauta soijasuikale viillokkiin kanan tilalle ja kerää kauravispillä kehuja makunystyröiltäsi.

Tuttu ruoka, tuoreet valinnat
Vegaaniseen ruokavalioon siirtyessä sinun ei välttämättä tarvitse opetella sivukaupalla uusia reseptejä, joiden nimiä et osaa lausua (toki saat, ja tutkimusmatkalla saatat törmätä melkoisiin helmiin). Vegaaninen ruokavalio ei siis vaadi kokkikoulun käymistä, vaan riittää, että katsot, mitä jo osaat tehdä ja vaihdat osan aineksista vegaanisiin.
Monet suosikkiruoat toimivat vegaanisina, kun vain tietää mitä korvata ja millä ja mikä itselle toimii. Ja jos ei toimi: No, sitten opit senkin.
Miten muokata suosikkireseptejä vegaanisiksi
Makaronilaatikko? Kyllä onnistuu. Lasagne? Helposti. Käytännössä näiden vegaaninen versio syntyy, kun otat tutun reseptin ja teet siihen muutamia muutoksia:
Korvaat jauhelihan soijarouheella
Korvaat maitotuotteet kaura- tai soijapohjaisilla versioilla
Kananmunan tilalle soijajogurttia tai veteen sekoitettua kikhernejauhoa
Tutustu tarkemmin vegaanisen arkiruoan tuunausideoihin
Arjen aterioiden ei tarvitse olla vain salaattia ja ituja
Vegaanisuus ei tarkoita, että pitäisi syödä ituja ja salaattia lounaaksi, vaan vegaaninen ruoka voi olla aivan tuhtia ja täyttävää.
Vegaaniset versiot lihapullista syntyvät soijarouheesta tai herneproteiinista, jauhelihakeitto toimii sekin myös mainiosti soijarouheella ja kermainen pasta valmistuu vaihtamalla kerman kauravispiin tai kaurakermaan.
Burgerit voit kasata valmiista vegepihveistä ja pizza toimii lähes samalla tavalla, kunhan juusto ja täytteet vaihdetaan vegaaniseen vegaanisiin versioihin.
Monet reseptit muuttuvat helposti vegaanisiksi pienillä muutoksilla.
Vegaaninen kauppalista helpottaa arkea
Kauppareissu voi alussa tuntua siltä kuin olisi eksynyt vieraaseen maahan. On uusia tuotteita, outoja nimiä ja joskus yllättävän paljon hummusta. Mutta kun muutamat perusasiat löytyvät kaapista, homma helpottuu nopeasti.
Tässä pieni perusta kauppalistalle, jotta herkulliset sapuskat olisivat aina askeleen lähempänä valmistamista.
Mitä perustarvikkeita ostaa kaappiin?
Kuivakaapin kulmakivet:
Soijarouhe ja -suikaleet
Tomaattimurska
Kookosmaito
Soijakastike
Ravintohiivahiutaleet (maistuu hieman juustoiselta, toimii melkein missä vain)
Jääkaappiin:
Kauravispi
Kaura- tai soijajogurtti
Hummus
Vegaaninen margariini
Kasvipohjainen juustoraaste
Vegaaniset valmispihvit
Kaikki mikä tuntuu kiinnostavalta ja syötävältä
Omat suosikit riittävät
Kun löydät omat suosikkisi, et tarvitse koko vegaanihyllyn valikoimaa. Hyvä kasviskerma, pari luottoproteiinia ja muutama maustekombo vievät jo pitkälle. Lisäile listaasi uutta sitä mukaa, kun huvittaa.
Sinun ei tarvitse kerätä kauppareissuilta vegaanituotteiden maistelumäärän kunniamerkkiä, vaan itsellesi sopivaa arkiruokaa.
Vegaaninen arki on opettelua, ei suorittamista
Vegaaninen ruokavalio ei ole oppimäärä, jonka voi suorittaa tentissä, vaan se rakentuu vähän niin kuin hyvä resepti: kokeilun, sattuman ja muutaman keittiössä koetun oho-hetken kautta. Alussa jokainen löytö on pieni voitto ja jokainen huti toimii arvokkaana oppituntina.
Vegaanisen ruokavalion kokeileminen on yllättävän helppoa, kun sen tekee pikkuhiljaa. Lisäksi ravintosuositusten mukainen määrä kasviksia tulee täyteen helposti päivittäin. Joten ei kun kokeilemaan!
Vinkki!
Kokeile maustaa vegaaninen ruoka samalla tavalla kuin maustaisit sen eläinperäisen vastineen. Saatat yllättyä!